tiistai 8. joulukuuta 2015

Koti

Saavuin kolmen tien haaraan.

Ensimmäisen tien viitassa luki serenadit.
Serenadit, ne kolmasti hylätyt.

Toisen tien viitassa luki vapauden ja viileyden maa.

Kolmas tie oli tie mustaan vanhaan taloon,
jonka ovet narahtelivat uhkaavasti ja jonka ovien takana olivat kuolleet ystäväni,
he kaikki.

Minä mietin pitkään ja halusin valita kaikki muut tiet,
paitsi sen mustan, pimeän yön talon.
Se ei houkutellut yhtään.

Seireenit soittivat serenadeja,
juuri minulle sävellettyjä
ja design-mallit lumosivat silmäni
ja sanataide järkytti sieluani ja kuorrutti sokerilla aivoni,

muurasi muurin,
jotta minun ei tarvitsi koskea ruumiisiin,
tarkistaa, vieläkö ne hengittävät.

Ja mitä enemmän seireenit lauloivat ja hykertelin katsellessani taidetta,
lukiessani sanoja,

sitä mustemmaksi sisimpäni kävi ja minä tiesin,

se talo kutsui minua.

Otin mukaan puukon ja köyden
ja ylpeänä avasin oven, joka romahti niskaani.

Paljon kului aikaa, että pääsin jaloilleni,
että pääsisin katsomaan,
kestävätkö rappuset vielä kulkea ylös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti