lauantai 26. maaliskuuta 2016

Unessa - Pääsiäistarina

Nainen osti kaupasta munan, ruskean. Äkkiä kuoret muuttuivat kuumiksi ja ne alkoivat rapista ja sieltä tuli ulos pikkuinen lintu, joka ravisteli kuorenkappaleet yltään ja katsoi minuun mustilla silmillään ja sanoi, minä haluan lentää. Ja heti se räpiköi ja yritti. Ei se heti oppinut lentämään, sen piti pudota matalalta pöydältä monta kertaa ja aina se kiipesi korkeammalle ja lopulta sen siivet kantoivat metri kerrallaan. Mutta se ei riittänyt sille, se halusi nukkua pilven päällä, juoda pilven vettä ja kuumeta auringossa ja kylpeä tähtien valossa. Sen matka alkoi.

Ensimmäinen ihminen sanoi sille, että auta minua, anna minulle elämä. Se yritti antaa, mutta sen minuutit olivat niin kuumia, että sen oli pakko juosta rappuset alas ja katsoa taidetta ja tanssia meressä ja tehdä kärrynpyöriä.

Toinen ihminen myös laittoi minuutteja pakastimeen ja pullotti veren, joka loppui ja muodosti virran ja alkoi virrata vastavirtaan ylös vuorelle maalaten kivet kuin pääsiäismunat. SPR:n hoitajat häkeltyivät, kun veri kiehui yli, eikä pysynyt pulloissa.

Oli myös kolmas ja neljäs ja yksi heistä katsoi sinisillä silmillään, joista näki koko ihmiskunnan historian ja kaikkien ihmisten unelmat: Tuo katse maalasi maailman, matkan, kauas toisaalle sotien ja riitojen ja pienten asioiden ulottumattomiin, pois siivouksien ja rättien ja muoviastioiden, juoppohulluuksien ja pakkojen ja rahan maailmasta ja juuri hän oli se, joka halusi, että se tiskaisi kaikki hänen astiansa kenkänsä ja jugurttipurkkinsa ja olisi kovin kiltti. Ja olihan se, mutta sielu alkoi vuotaa ja äkkiä se oli tyhjä, mennyt, toisaalla...eikä se kurottelemalla palannut, ei sitten millään.

Sen sielu pakahtui kerta kerran jälkeen ja joka kerta lähempänä rakkautta minuutit yhä kuumempina ja elämä sylissä polttavana pallona...se ei vieläkään osannut kunnolla lentää ja kuorenkappaleita putoili silloin tällöin sen juostessa...mutta kerta kerran jälkeen se osasi asettaa pyrstönsä paremmin kuumalle asfaltille niin, etteivät kaikki pyrstöhöynenet kärventyneet. Joka kerta sydän pakahtui ja pilvien kylvyt pyrähdyksen lähempänä - kun vaan se muisti pitää sydämen auki, se aina onnistui lentämään lähemmäs

ja joka kerta siitä tippui isompia kyyneleitä

ja veri vuosi kiviä pitkin yhä ylemmäs ja jälkeen alla maa oli kuumempi.

Ihan turha kuvitella, että ne kuumat minuutit pysähtyisivät ja se odottaisi, ei. Sen minuutit pakottivat sen uneen, jossa tuulimyllyt riekkuivat ja nauroivat tuulille, jotka ristesivät kaikkialla joka pilvenhattarassa joka kadunkulmassa ja kahvilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti