maanantai 23. marraskuuta 2015

Tyhjyys

Tyhjyys kaduilla puistattaa minua,
yön piiska varistaa lehdet,
puhaltaa pois.

Katulappu laskee kylmän varjon kiveen.
Kosken sitä,
se hohkaa yötä syksyä jäätä.

Minne katosi sadun hohde tänään,
missä olet,
ikkunani salaperäinen kirjoittaja?

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Illan hitaat katseet

Illan hitaat katseet,
niiden tuikut,

ne pusertavat sydämeni luoksesi
ja minä palan tuikkukuppini sisässä.

Ei ole odotusta,
koska olet tässä,
sylissäni,

on vain tänään
ja luen sinua
ikkunaa vasten valuvista vesipisaroista,
ovia kiinni paiskovasta tuulesta,
hitaasti jäätyvästä mustasta maasta,
ilmasta, jota hengitän,
luen sinua.

Luen sinua kyynelistä,
ja Isisin teoista,
ja ihmisten vihasta ja surusta,
ja unikosta, joka herää joka aamu.
luen sinua talven turruttamasta perhosesta ikkunalaudallani.

Ja jostain kuuluu ääni,
joka huutaa sinua ja minua.

Riisu kulttuurini ja tietämättömyyteni,
kokemattomuuteni,
riisu tyhmyyteni,
ja katso,
olenko minä mitään sinulle,
onko minulla mitään, mitä antaa.

Vain paljas ihminen, rakkaus elämään,
rakkaus.

Se, mitä on, on.

Tänään

Herään aamuun,
sytytän kynttilät,
juon odotuksen maljan
(kahvia).

Miksi pelkäisin?

Rakkaus ei ole lupaus, 
tänään minä rakastan,
on vain tänään.

Kaikki

Sinun silmiesi valo herätti hyisen kukan,
avasi varren,
tarjosi multaa.

Ja harppu
veti tummiin syviin vesiin,
sirkuksiin,
toreille,
aavikoille ja ikimetsiin.

Se vain tapahtui
ja se on kaikki.

Seikkailu, elämäni

Eräänä päivänä saapui hän,
oransseissa froteissaan

ja miten hullaannuin niihin,
niiden arkipäivättömyyteen,

ulos arkipäivän jauhannasta.

Saapui hän
ja minä rakastin.

Ja sitten putosi harmaa syys,
jokapäiväinen herätyskello,
se harmaa,
ääni, jota inhosin,

Hän saapui jälleen, yhä uudelleen,
rikkoi lasin, kitaran ja asetukset,
katsoi silmiin ja ui sieluun,
kerta kerran jälkeen.

Vain kutsu, vastustamaton.

Seikkailu,
elämäni.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Yön lahja

Hämärään kietoutuvat yön timantit,
odotuksen lahjat,

että viimein avautui tähti minulle

ja minä hullu epäröin
ja aprikoin,
onko se totta.

Mitä väliä sillä on,
kun maailmankaikkeudessa ei ole mitään totta
ja samalla kaikki on

ja minä vain hiljaa katson ja avaan kämmeni sille,
joka laskeutuu.

Tänä yönä

En tiennyt ikävästä,
ennen kuin kohtasin sinut.

Lumiharso kevyesti peitti maan 
ja sinä annoit auton lämmetä viileässä yössä.

Odotin sinua hitaasti samalla kun ilta pimeni
ja tiesin, 
että olet lähempänä kuin kukaan.

Sinun kosketuksesi jälki solujen historiassa
läsnä,
tänä yönä.