sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ovi on auki

Ovi on auki sinun tulla.

Se on vanha ovi,
kulunut ja vanha,
monta kertaa auennut,
eikä meinaa pysyä kiinni,

mutta se sulkeutuu hiljaa,
helposti ja itsestään,

kun tulet.

Noin vain.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Hevonen hieman tanssahteli

I

Minulle ei ole tärkeää,
missä olet ja
mitä teet.

En etsi jalokiviä
kultaa öljyä vuorikristallia Ikean lihapullia.

Hevonen hieman tanssahteli uhripaikalla,
menneiden aikojen nuotiopiiri,
kohtaamispaikkamme,
Tapion lahja.

Luut havisevat oksistossa,
niin keveät luut,
matkaamme ajassa kohdataksemme.

II

Synteettisten luiden
Ikean puiden
silmin

Minä sanoin sinulle:
"Mikä tahansa muu,
paitsi sademetsän puu"

Ja sademetsän puu tuli

parkettimme
ja maistraatin päätös
nuotiotulessa
ja suruni

III

Silmissäni pikkuinen nuotiotuli
Pariisi 1968
Ikeassa

Kuljin labyrintin läpi väärään suuntaan
ja eksyin

Kahvi ja
odotus ja
liivinluut painoivat kipeästi
- Milloin tämä ostaminen loppuu?

IV

Koti uskonto ja isänmaa.

Kaksi kertaa minä yritin mennä,
soutaa veneellä,
katsoa partaan ja
kuunnella kitaraa,
kaluta grilliluita
ja uskoa.

Kahdesti menin,
mutta lähdin Ikeaan,
koska koirat eivät pääse taivaaseen.

V

Varovasti kaivoin multaa ja löysin pienen pieniä luita,
niin pieniä, että ne hapertuivat, kun niihin koski.

Noki oli valahtanut niiden pinnalta,
nuotiotuli sammunut

ja Ikeat ja Prismat ja Tokmannit oli rakennettu niiden päälle.

Luiden haltijoiden muisto köyhtyneen maan sylissä.




lauantai 20. helmikuuta 2016

Tänään

Luottamus,
ei sitä ole.

Kaatunut lojuu asfaltilla,
vanhus nukkuu kesän yli.

Jokainen tavoittelee merkintää
ceeveehen,
mikä näyttää hyvältä.

Ja  katso,
aurinko nousee:
Purppuraa, oranssia
ja me tarjoamme karkkia
ramadanin loppumisen kunniaksi.

Huomenna sitten tapamme,
niin se menee.
Huomenna unohdamme lääkkeet ja vanhuuden ja lapsuuden,
ajattoman arvottomuuden.
Huomenna.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Sinä olet vuori

Sinä olet vuori,
minä olen meri.
Sinä olet taivas,
minä olen tuli.

Meidän ei tarvitse koskaan tavata,
rakastan sinua silti.

Kuin meri, kuin tuli.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Rakkausahdistus

Jos tulee päivä,
jolloin sinun täytyy minulle valehdella,
olla olematta totta,
mene pois!

Jos emme ole kaikki,
olemme tyhjiä,
mitättömiä:
Minä olen liian iso sellaiseen leikkiin,
en tarvitse sitä.

Jos tulee päivä, että en kestä sitä, mikä olet,
se on vain hetki, kun jatkamme matkaa,
vaihdamme suuntaa
ja taas minä heilutan niin, että käsiin sattuu.

Ei ole tarkoitus vangita yhtään sielua,
ei rajata yhtään elämää,
ei survoa minuutteja minkään olevan sisään.

Me olemme me
ja muuta en halua.

Minun elämäni ei ole tuhoamista varten,
vaan täydellisen epätarkkaa hutiloivaa tarkoituksetonta päämäärätöntä rakastamista varten
ja rakkautta ei voi sulkea pysyvään,
se katoaa heti, kun siltä yhtäkin asiaa pyytää.

Hetken onni
ja sitten ryhdymme toteuttamaan toisen toiveita:
Turhaan.

Miksi minä en saa sanoja korvistani pois,
sieluni ei päästä niitä irti vapaaksi,
ne sulkevat ahdistavat tuhoavat!

Sanojen sisään emme mahdu!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Talot

Luola

Mitä tapahtui?

En tiedä.

Maan alla oli meidän talomme
ja ne lyhdyt.

Minä en pelännyt,
vuoripuro solisi
seiniä pitkin
ja hän toi minulle unikon.

Linna

Olin yksin, niin kuin aina.
Olin kaksikymmenvuotias.

Seisoin sillalla ja katselin
jokeen kuvastuvaa linnaa,
se syvyys ja mahti,
se valojen välke,
rahan määrä
ja niitä oli monta.

Pidin valoista,
mustaan jokeen kuvastuvista valoista
kesäyössä,
eikä minulla ollut suunnitelmaa.

Nainen huusi minulle, kun yritin irrottaa jugurttipurkkeja toisistaan
ja toinen otti kyytiin,
kun matka linnaan oli liian pitkä,
eikä meillä ollut mitään yhteistä kieltä.

Venevaja

Silloin minä rakastuin mereen.
Oli syksy
ja minä join viskiä,
ja veneen pohjan alta hän kaivoi pienen lasin,
ojensi minulle
ja minä olin merellä.

Hylkeenpyytäjän
merikarhun
parran
myrskyn auringon
tervakukan
kampelanhajuisen verkon selvityksen
kantarellin kanssa.

Venevaja,
räsymatto patjana,
sen edessä minä ammuin haulikolla uuden vuoden,
sen tähden
ja sukelsin meren sisäisen järven uumeniin
niin korkealta karulta,
ettei yhtään kauppaa, majakkaa ollut silmänkantamattomissa.

Oli aika,
neljäasteinen suolainen vesi.

Hirsimökki

Yhtään en ollut kiinnostunut sen laittamisesta lataamisesta
digitoimisesta sähköistämisestä.
Rauha oli joskus, mutta ne tulivat aika lähelle
ja niitä alkoi olla välillä liikaa.

Onneksi se oli vanha maalaistalo ja sen sauna
ja nainen ei ollut kiinnostunut omastaan.

Siellä se on ja kun
joutsenet tulevat ja ruo'ot uivat,
muistan lapsuuden kivet ja kalat
ja metsämansikat heinässä,
perunapellon,
minä melkein pidän siitä
ja voisin sinne mennä,
kun on ihan hiljaista,
voisi mennä
sytyttämään takan,
vaikka talvella.

Paritalo

Parien triangelien ja hybridien perijuuri,
lavastuksen ennätys
ja rakkauden silppuri.

Kaikenlaista voi talo sisässään kantaa
ja se on koti
onni ja uni.

Miten näissä taloissa asutaan?
Aika ja tunteet tunnelmat muurit,
ne kaikki laitetaan samaan monitoimikoneeseen,
se jyllää ja yksi tulos on terveellisempi muita,
syntyy moniarvoisuutta,
kunnioitusta,
roskaruokaa ja menestystä.
Sulatusuuni, josta ammennetaan tuhkaa timanttia:
Väliäkö sillä, mitä tulee?
Joskus siinä on mustat ikkunankarmit ja joku tulee sanomaan,
että miksi et laita yhteen ikkunaan erivärisiä.
Tai miksi et uusi kaikkia ikkunoita?
Tottakai pitäisi,
mutta minäpä maalaankin seinät,
peitän kaikki ornamentit valkoisella maalilla
ja avaan joka ikisen ikkunan!

Voi miten isoja ne ikkunat ovatkaan ja miten tuuli tuulee verhot ulos ikkunoista lepattamaan!
Rakastan, vaikken nyt varsinaisesti tätä taloa!

Vieras talo

Vieras talo, korkeat seinät,
varoin hengittämästä liian kovaa,
varoin koskemasta,
varoin ääntelemästä,
varoin olemasta,
sillä minä olisin tuhonnut kliinisyyden,
olisin voinut vahingoittaa selkeyttä,
nopeuttaa hengitystä,
muuttaa jotakin,
joka oli jo kokonainen valmis kiteytynyt.

Pelkkä menolippu....
heilutin vähän,
nuhaisella nenäliinalla.

Liian pieni talo

Tyhjyytemme kohtasivat,
olin vieras,
laskit euroja
ja minunkin piti laskea.
Väsymyksesi,
heikkoutesi,
uupumuksesi,
pitkä unesi.

Minä ajauduin jälleen liian pieneen taloon,
mutta onneksi en ehtinyt lukita itseäni sen sisään.

Laiva

Vatsanpeite hieman homeessa,
lokinpaska rinnuksissa,
silmäni katsoivat yksi kaupunkiin,
yksi satamaan,
yksi auringonlaskuun,
yksi ulapalle,
ja yksi syvyyksiin.

Mastoni hieman hilseillen,
tuuli tuivertaa purjekangasta,
joka hieman huolimattomasti koottu,
peräsin ruosteessa.

Ehkä lähdössä,
ehkä sähkötolpassa kiinni,
mutta varmasti
valmiina seikkailuun.

Maatila

Maan tilan havainnointi
minua kiinnostaa kovin.

Muutama askel mansikkapaikkaan.
heinänvarressa kevyt kiikuttaa lapsen.

Paljonko meni aikaa ryömiä navetan alla
(jättirotan kanssa nenätyksin)
tai hyppiä heinäsuovassa tiivistämässä heinää
tai siemaista lypsylämmintä maitoa,
seurata vasikan syntyä?

Mitä tehomaatilaus sanoo tästä?
Ei latin latia tule eeuusta
ei onnea aamuaurinkoa rapumertaa.

Sataa lannoitusainetta niskaan maaperään paikkaan,
jossa joskus kasvoi mansikkaheinä
ja josta vielä salaa näen unen

särkyvän
katoavan

Sellaisenko maatilan sinä halusit minulle rakentaa?

Teltta

Hiipimisen ääni asumuksemme terassilla,
kavioiden kapse,
Kurkistin ulos, ja aamu-usvassa kaksi ratsastajaa
hieman kivikkoisella hiekkarannalla,
Miten somaa!

Vieras avasi vetoketjun ja kutsui meidät kylään taloonsa:
Rømmegrøt, tuoreet katkaravut ja smetana
ja voi, jouduin maistamaan valastakin,
vaikken halunnut,

Mutta onneksi kuuntelimme oopperaa,
se auttoi minua olemaan olematta epäkohtelias.

Silloin oli kommuunimme eheä,
lämpimiä hetkiä ja puhetta,
puhetta puhetta puhetta,
ystävyyttä
ja vähän tukahdutettua mustasukkaisuutta
ja itiköitten ininää,
miekkavalaita ja turskan kieliä.

Jäämeriaamupesu ja teltta.
Minun kotini, äidinkieleni.