perjantai 23. tammikuuta 2015

Vallankäyttöä ja välittämistä

Mistä minä tiedän,
mikä on vallankäyttöä ja mikä välittämistä?

Kelpaako hän ja tila,
jos siihen joku puuttuu?

Kuka saa tulla, kuka ei,
mikä on auttamista,
mikä arvostelua?

Yritämmekö ottaa salaa vallan analysoimalla?
Menemmekö söpön kulissin taakse?

Vai puuttuuko toinen,
suojatakseen itseään?

Yritämmekö luoda samuuksia ympärillemme
tottumuksen takia,
turvaa tuodaksemme.

Arvostammeko toisen todellisuutta,
jos autamme eri tavoin,
kuin siellä kuuluu?

Koti

Kaikki jumalat minua varjelkoon olemasta riesa ja rasite.

Jos mahdollista vaan on väistää kaikkia lupauksia,
sitoumuksia,
pakkoja,
kahlitsevia aikatauluja,
elämänmitttaisia valmiiksi tallattuja polkuja.

Voi olla, että jään yksin,
voi olla.

Kuitenkin menen tuiskuun pakkaseen
vesisateeseen viimaan
ja jos vielä tulee kutsu ilman armopaloja,

siellä on minun kotini.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kaunis

Vallankäytön vastustamisen historiaa
on koko elämä.

Kuka tulee
ja lyö leimoja
purkittaa
käyttää sinua omana portaanaan

kuka lamaannuttaa mitätöinnillä ja kuka tuhoaa,

eikä näe.

Standardisoituja leimattuja
pakettiinpuristettuja ovat meidän tylsät totuutemme.

En kysy, koska en halua vastausta

Ja minä kyselen kyselen
kelvottomuudesta riittämättömyydestä.

Juuri, kun luulin saavuttaneeni sielunrauhan,
puhalsi lumi minut pyörryksiin,
valitti viimaa tien yli
ja se kietoutui uneen ja unettomuuteen

- en tavoittanut onnea sinä yönä.

Minä etsin ja kurotin,
mitä etsin,
se ei pukeutunut sanoiksi,
se pirstaloitui auran julmaan ylikäyntiin
ja minä näin unta kadotuksesta tyhjyydestä.

Olisin voinut ajaa loputtomiin
ja lukea lumesta ja sen liikehdinnästä pyörteistä ja siellä täällä pilkottavista jalokivistä
huomisen,

En tavoittanut sitä.

Ajoin vain lumen halki,
olin jälleen yksin,
harteillani jumalien tekemättömien töiden paino.

Miksi tulee talvi,
miksi se on niin kaunis?
Miksi se jäädyttää kukat ja paskan?

Nyt vaan auralla kaikki tieltä pois tunnottomasti
ja minun paprikani meni mukana
sielunrauha särkyi
ja sataa sataa lunta

jääpiikkien huopatossujen tallata.

Muistamisen tahto

Punainen ja musta ovat
samassa tilassa, jossa myös
ajan harmaa
ohittaa sarastuksen
ja sarastus harmaan.

Samuuden kiertokulku hätkähdyttää,
miten niin osaset täsmäävät?
Ei leikiten,
vaan hioutumalla,
Macchu Picchun kivet.

Profeettojen kiviä
ja orkideoita ja
jäykkää tanssia holvien alla,
viimaa sukkahousujen tasalla.

Puhallamme hunnun kumoon,
kullankaivajina tavoitamme
onnenhipun,
sielun lämmön,
elämä maistuu murealta.

Mikä toiselle sopii, se toista kalvaa.

Läpi väistämisen,
häilyy muistamisen tahto ja kyky,
niistä tiivistelmän teen.

Mietin vaan,
mistä leimat syntyvät,
mistä painaminen ja nostaminen,
ihailun käänteisyys.

Valovoimainen hallittu ylitsepursuaminen valloittaa
ja jakaa.
On tahto ja läikehtivä nauru

vastassaan ikiaikaisen voikukansiemenpallon puhallus,
se lennähtää uumeniin ja uppoaa tahtoihin,

houkuttelee lennolle.

Etsiikö joku minua?

Yritin kasvattaa kukkaa,
istua tupakansavussa,
tiskata astioita,
murskata omaneduntavoittelua,
säilyä hengissä ilman happea tilaa hengittää,
Ihailla suurkaupunkeja,
lentää lentokoneilla ja
rakastaa rihkamaa.

Ja tuli hetki, jolloin ymmärsin,
minun oli valittava toisin.

Kelvollisuuteni mittarit olivat toisaalla,
tasa-arvon kiintymyksen ulottumattomissa.
Minun oli kiivettävä vuorelle ilman sherpoja,
selvittävä yksin.

Näkeekö joku minut?

Etsiikö joku minua?

Rönsyvaara

Ehkä häpeällinen rasittavana oleminen on vähemmän paha
kuin imuroitu tuuletettu läpivalaistu hiottu sielu?

Miksi nämä huoneet täyttyvät aina uusilla huoneilla?
Miksi nielaisen kokonaisia salmiakkeja,
miksi putoan?

Miksi ei palele koskaan?

Pitäisikö joitakuita pitää aina vähän lannistettuna, väsyneenä, heikkona,
edes vähän siedettävänä,
hyödynnettävänä,
että he eivät rönsyyntyisi liiaksi?

Odotus

Sade kirjoittaa ikkunaani,
lehdet muuttavat vesien suuntaa.

Katseemme kohtaavat,
ne painuvat alas.

Kuka olet,
ikkunani tuntematon kirjoittaja?

Toisitko viestin,
jota loputtomiin odotan?


Kurinalainen

Kiltteyden siimeksessä
väijyy terroristi.

Pienet silmäniskut
leyhyttelevät ilmaa,
joka liikahtaa.

Olen kurinalainen terroristi,
liikutan ilmaa vähän,
ajatusten kipinä
himoitsee poltettavaa.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Tule

Minuun kannattaisi tutustua.
Minä en tarvitse mitään,
mutta havaitsen kyllä.

Sinä olet minulle aarre,
mitä ikinä oletkin.

Tule.

Tekhne

Hän sanoi tuntevansa nimeni hyvin
ja tuotokseni,
monesta yhteydestä.
Yhteydet leimasivat minut teknokraatiksi.

Tapasimme,
ihan vieraina edelleen.
Hän tuli maininneeksi,
että olinkin yllättäen herttaisen näköinen ihminen.

Kaksi minää lipui toisiaan kohti ehkä koskaan kohtaamatta.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Vaskooli

Vallankäyttöä vihaan
inhoan komentelua määräilyä näköalattomuutta.

Katseiden varjoja,
sanottuja ja sanomattomia sanoja,
sitä että näkökyky kertakaikkiaan uupuu.

Jättäkää jo rauhaan,
antakaa olla.

Jumaluutta ei ole
vain omien tekojen vastuullisuutta.
Rakkautta arvostusta hiljaisissa teoissa.

Katsokaa se!

Ei mitään tuotoksia, ei armopaloja!

Minä suljen ovet

Minä en tule kalastamaan sinievätonnikalaa,
en tanssimaan Mariinskissa
enkä laittamaan jalkaani Kathryn Wilsoneja.

En tee politiikkaa
enkä varasta toisten nimiä.

Minä suljen ovet hiljaa takanani,
heitän kullat lattialle
- tonkikoot kuka haluaa ja kuka näkee.

Teen.

Jos joku näkee,
pakenen paikalta.

Olen hiljaa iloinen,
jos joku löytää langanpään
tai puolivahingossa puhkeaa kukkaan.