sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Yksin, aina yksin

Uskon rakastumiseen ensi silmäyksellä
uskon tunnelien päättymiseen
uskon sänkyjen narinaan
ja leutoihin kesäaamuihin.

Uskon kahviin ilman maitoa
viileisiin vesiputouksiin
miestenlehtien tilaamiseen
ja äkilliseen rikastumiseen.

Uskon onneen
uskon tulipalon sammuttamiseen
uskon kiemurtelevaan elämänlankaan
ja kyyneliin
ja särkyneisiin sydämiin,
joita pihoilla kasvaa.
Uskon auringonpolttamaan ruohoon
ja pilvien hiljaiseen haihtumiseen,
omenapuun oksien välistä karkaaviin auringonsäteisiin.

Kivistä on, liukastakin,
joka nurkalta kuuluu päättömiä kuiskauksia,
mitä minä sanoin,
olisit vaan uskonut.

Uskon, että jonakin päivänä tulevat ääriviivat,
piirtävät kauniin,
kadonneen poissaolevan syntymättömän.






Lyhdyt syttyvät toisissa pihoissa

Olen kuunnellut sanoja tarinoita
mitä lie
olen kuunnellut.
Olen kannustanut tukenut,
kuullut niitä tarinoita.
Olen hyväksynyt, ymmärtänyt, liikaakin kai,
ainakin liian kauan.

En ole kylvänyt elämänlankaa toisten orapihlajoihin.
Ei ole minun asiani kylvää.

Näen kuinka kahviloissa baareissa kaduilla
he kertovat toisilleen asioita.

Olisiko kohtuullista,
että voisin odottaa samaa?
Että minun valintani,
huonotkin,
saisivat tuen ja lohdun?

Ilta pimenee,
silmiin sattuu,
olen äänettömien sanojen tyhjyydessä.

Lyhdyt syttyvät toisissa pihoissa.