tiistai 12. huhtikuuta 2016

Polullasi on kultaista hiekkaa

Sinä hetkenä
sinä valaisit kadun kivet.

Sininen valo:
Kuusta irtosi kultaisia perhosia.

Minä luotan sinuun kuin vuoreen,
minä tiedän,
sinä et halkea minusta,

niin kuin muut halkeavat,
sinä lujitut vain entisestään,
mutta et tarvitse lujittamista.

Tiedän,
että sinä et metsästä perhosia,
et tapa,
sinä et vangitse,
et säilö,
lasita seinällesi

Minä tiedän sen siksi,
että kun langetit valosi pihakivetykselle,
kulta laskeutui äkkiä iholleni,
eikä irtoa pois.

Ihan sama, mitä ruumiisi tekee,
valo ei kulu pois.

Hennot siivet hapertuvat
ja polullasi on kultaista hiekkaa.

Olen perhonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti