tiistai 17. helmikuuta 2015

Huvipuisto

Aika monta kiveä ja taskunpohjaa olen kääntänyt,
aika monta kotelomekkoa sovittanut
ja monta monta sitruunakyyneltä kuivannut.

Nyt on vaan niin kivaa,
voi levähtää ja odottaa yhdellä kertaa.
On ihanaa, kun on joku, josta tykkää,
Eikä tarvitse yhtään miettiä,
tykkääkö.

Eka kerta, kun en mieti.

Minä, joka en pitseihin kajonnut,
vedin päälleni harmaat
ja kauhtuneet
ja reikäiset

ja nyt olen ehkä kohta riittävän vanha ostamaan
vaaleanpunaiset ja korolliset.

Ei tarvitse nyt suojautua säkkeihin
ja peittää,
yrittää olla kamala ja ruma,
ettei kukaan tulisi liian lähelle.
(Nyt rypyt ja harmaat haituvat ovat jo todellisuutta.)
Kuvittelen olevani turvassa,
aika näyttää, kuinka turvassa olen.

Elämäni huvipuisto
ja kauhujen talo
- tulee olemaan vastakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti