maanantai 9. helmikuuta 2015

Samettia läikkyy

Sinun kuvasi piirtäminen on mahdotonta,
koska se alati muuttuu,
sinuun edelleen virtaa purot ja pirskahtelee uuden sateen vedet
ja sinusta läikkyy samettia ja hymyjä ja
pikkulintuja takapihoille laulamaan.

Enkelinsiivet havisevat, kun sinä pyyhkäiset tieltäsi kaikki enkelit
ja jokin oikeasti hyvä istahtaa niiden paikalle – sinä -
ja se hymy
se on läsnä kaikissa kosketuksissa
talven jäädyttämissä puroissa,
auringon varjoissa, jotka väistyvät tieltäsi
ja sinun iätön aurinkosi korkkaa yhä uuden kuohuviinin
ajamaan yksipyöräisillä pitkin Lahden koluttuja katuja.
Näinä päivinä leimattuja tyttöjä ja poikia ja taloja vilisee kadut ruuhkaisina,
kunnes sinä pyyhällät paikalle
ja peset leimat pois.
Kadut ja muut vanhenevat, mutta sinun aikasi pyrähti lentoon,
se ei mahtunut vuosien sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti