maanantai 8. helmikuuta 2016

Rakkausahdistus

Jos tulee päivä,
jolloin sinun täytyy minulle valehdella,
olla olematta totta,
mene pois!

Jos emme ole kaikki,
olemme tyhjiä,
mitättömiä:
Minä olen liian iso sellaiseen leikkiin,
en tarvitse sitä.

Jos tulee päivä, että en kestä sitä, mikä olet,
se on vain hetki, kun jatkamme matkaa,
vaihdamme suuntaa
ja taas minä heilutan niin, että käsiin sattuu.

Ei ole tarkoitus vangita yhtään sielua,
ei rajata yhtään elämää,
ei survoa minuutteja minkään olevan sisään.

Me olemme me
ja muuta en halua.

Minun elämäni ei ole tuhoamista varten,
vaan täydellisen epätarkkaa hutiloivaa tarkoituksetonta päämäärätöntä rakastamista varten
ja rakkautta ei voi sulkea pysyvään,
se katoaa heti, kun siltä yhtäkin asiaa pyytää.

Hetken onni
ja sitten ryhdymme toteuttamaan toisen toiveita:
Turhaan.

Miksi minä en saa sanoja korvistani pois,
sieluni ei päästä niitä irti vapaaksi,
ne sulkevat ahdistavat tuhoavat!

Sanojen sisään emme mahdu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti