perjantai 2. lokakuuta 2015

Minuutit kaivautuvat selkäytimeeni

Minuutit kaivautuvat selkäytimeeni,
vihmovat pitkin hermoratoja.

Minä tuhoan niitä
yksi kerrallaan,
tuhoan,
tuhoan.

Taakat putoilevat harteilleni
ja jaksan niitä kantaa,
sisimpääni luutuu surujen armeija
varastan kaikkien surut,
imuroin ne iloisesti nauravien minuuttien riekaleiden sekaan.

Niillä on juhlat.

Tuleeko silmä, joka näkee?

Tulee ehkä vain uusia repiviä käsiä.

Tulee uusia vyöryviä kiviä
kannettavaksi.

Yksin

- jos rakkautta ei ole
jos tapaan pelkkää sokeutta ja
pölyn pyyhintää,
kalmanhajuisia tyynylliinoja,
toisten leimasimia.

Rakastan tänään,
rakastan kokonaan, kaikki,
varmaan tuhkaksi asti

jonakin päivänä toinen hän sanoo minulle
että olen syyllinen,

tulen kantamaan vuosien vihan ja painon
tulee se päivä,
jolloin maa vyöryy ylleni
hermoratojen vihmonta lakkaa
ja minuutit on tuhottu loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti