tiistai 4. elokuuta 2015

Kaikki lamput olivat syttyneet jo

Kello kuusi aamulla
herään tiistaiaamun juhlaan

Kaikki lyhtyni syttyivät jo
enkä tiedä, haluanko sammutella niitä

Tänään aurinko heräsi myös
aikaisin
Se piilottaa lyhdyt muilta
mutta minä palan
enkä ymmärrä, miksi minä annan niin tapahtua

Aurinko kurkisti pihani särkyneille sydämille
ja ihmetteli aamukahviani
villintyneellä pihamaalla

Minä luulin niin paljon
ja kohtasin
ja sain
ja minulla oli kaikki,
ihan kaikki oli käsissäni,
en tarvinnut mitään lisää.

Uskoni oli vahvempi kuin todellisuus
ja pettymys hiipi hiljaa ytimiini

ja minä en halunnut rikkoa taas
en halunnut karata
en halunnut.

Minä en tiennyt, että minussa on paikka vielä odottamassa
minä en tiennyt,
että kutsu uloittuu minuun
se tuli jostakin minua kauempaa

Se oli olemassa ennen minua
entisten aikojen elämien takana
jokin joka muistutti minua jostakin hyvin vanhasta
ajattomasta

jostakin unohdetusta
nujerretusta

Minä matkojen vihaaja
kova ja vahva
ajan musertaja
kaiken jaksaja
ja epäitsekkyyden ilmentymä,
maailma putosi harteiltani

ja minä seisoin tässä
Baalbekin raunioilla
ja joku kuvasi takapuoltani puoli tuntia
ja minä olin tuulten lapsi taas.

Mitä minulle tapahtui,
kun kuulin hiljaisen kutsun
ja ne lamput syttyivät minussa
ja aloin hiljaa soida?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti