tiistai 18. elokuuta 2015

Saksofoni

Se tuli kuin veitsi,
se tuli taas.

Hän sanoi
ja suru läpivalaisi minut.

Olla jossakin,
erottumattomissa,

olla jossakin
samaa massaa,
on leima,
toiseus.

Tarpeeton,
väärä,
tyhjä,
he luulevat

- eivät osaa mitata,
koska mittarit ovat väärät.

Minä lamaannuin
kulttuurimme tyhmyydestä,
ihmisten sokeudesta,
välinpitämättömyydestä,
laiskuudesta,

veitsi sielussani kiertyi taas juuri sen verran,
että takanani

on punaisia tahroja
ja tyynyni itki.

Kaukana, kaukana
joku soi hiljaa,
mutta en erottanut säveltä vielä.

Jotakin mittaamatonta ja tärkeää
koputtaa oveen,
mutta en tiedä,
kykenenkö avaamaan sen,
vai onko se vielä liian raskas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti